maanantai 23. elokuuta 2010

PLL-testi

Päätin testauttaa Väinön primäärisen linssiluksaatiogeenin varalta, kun Väinön vanhemmat eivät tietääkseni ole testautettu vielä. Testi otettiin jo elokuun alussa, mutta nyt perjantaina posti toi meille vihdoinkin tulokset. Väinö on siis normaali eli linssiluksaatiota aiheuttavaa geenimuutosta ei löytynyt. Hieno poika tuo vekara. :)

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Silmätarkastus

Silmätarkastus on aina yhtä jännä tilaisuus. Sitä ei koskaan tiedä mitä eläinlääkäri myhisee peilatessa koiran silmiä ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa kunnes tulos kerrotaan. Onneksi tälläkään kertaa ei negatiivinen lottovoitto osunut kohdalle eli terveet ovat. Vielä kun se PLL-testitulos saapuisi..

tiistai 17. elokuuta 2010

Helsinkin City Marathon

Väinö on pienen elämänsä aikana päässyt mukaan aika mielenkiintoisiin paikkoihin ja touhuamaan erikoisia asioita. Sen on mahdollistanut helposti mukaan otettava pieni koko ja ennakkoluulottomuus asioita kohtaan. Lauantaina tutustuimme taas uuteen asiaan, nimittäin Väinö pääsi mukaan seuraamaan Helsinki City Maratonia. Hienosti koira jaksoi välillä vain istua nököttää paikallaan vaikka tuhannet juoksijat juoksivat läheltä ja taas välillä kävellä kauniisti pitkin Helsingin katuja kannustuspaikkaa vaihdettaessa. Okei, myönnetään, että toiselle kannustuspaikalle oli tuotu uutta multa ja se vähän inspiroi pientä kaivamaan sekä viimeisellä suoralla tunnin nököttäminen oli Väinölle liikaa ja tuijotus ja käskyhaukku tuli myös vierellä seisoneille tutuksi. 7 km ja 6 tuntia oli päivän lukemat, kannustettavilla vähän enemmän kilometrejä ja vähemmän aikaa. Reissun aikana saatiin myös kaksi "ooh, onpas se söpö. kuinka vanha se on?" -kommenttia, joiden kysyjät jäivät tuijottamaan monttu auki, kun sanoin Väinön olevan jo 3 wee.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Superkoiraviikko

Superkoiraviikon ensimmäinen osio on takana eli mejä. Hyvin meni eilinen ajo, ei edes saatu ampiaisia kiusaksi. Väinö meni tapansa mukaan reippaasti, mutta kuitenkin todella tarkasti jäljellä pysyen. Tai no, maasto oli mulle vähän haastava, joten en hirveesti ehtinyt katsella jäljen merkkejä. Selvästi oli kuitenkin Väinöllä tiedossa mihin suuntaan mennään, joten näillä eväillä sitten kokeilemaan kokeisiin syyskuussa. Jos hyvin käy niin meillä on kahdet kokeet, mutta ei vielä ole kuulunut mitään päästäänkö kumpaankaan.

Superkoiraviikon seuraava osio on tämän iltainen hajuerottelukurssi. Väinön haukkumisen vahvistaminen on vähän jäänyt taka-alalle muiden kiireiden takia, mutta täytyy ottaa tänään pikakertaus ennen treenejä. Huomenna meillä on luvassa dogishopin muotinäytös, johon Väinö on värvätty patsastelemaan Kusse&Kutta-mallina. Toivottavasti esiintyminen sujuu mallikkaasti eikä pikku kiukkupylly päätä pistää ranttaliksi. :D

tiistai 10. elokuuta 2010

Viikonloppumatkailua ja mejäilyä

Viikonloppua oltiin Väinön kanssa viettämässä 200-vuotisjuhlilla kaverin mökillä ja Väinö sai painia 4,5kk vanhan labradorinnoutajapennun kanssa aamusta iltaan. Kovinkaan montaa hetkeä ei Väinö malttanut nukkua kun oli niin paljon seurailtavaa 17 ihmisessä ja bonuksena pieni poika sai myös olla jatkuvasti vapaana. Tällaistä harvinaista herkkua, kun ei ole aina tarjolla. Sunnuntaina kotiin päästyämme oli vekara vähän vässykkä.

Tämä viikko on oikea superkoiraharrastusviikko eli eilen käytiin vetämässä metsään verijäljet. Monta kommellusta mahtui matkaan metsään kuten navigaattorin kiukuttelu ja yhden mejäilijän vaihtoyhteysbussista myöhästyminen sekä nouto paikasta x. Myös jälkien yhteydessä saatiin lisää dramatiikkaa ampiaisen pistäessä ampiaisallergikkoa ja tämän reissu arvauskeskukseen. Noh, ensikertalaiset saivat nyt lähes kaikki kosketuksen mejäilyn maailmaan ja hyvin meni. Oma pukeutumiseni metsään meni vähän heikosti ja hyttyssaldo jaloissa oli vaivaiset 33 uutta pattia. Tänään pitäisi vielä ajaa Jasun ja Väinön jäljet, toivottavasti sujuvat ilman ampiaisenpistoja.

perjantai 6. elokuuta 2010

Metsässä

Väinön kanssa lenkkeillään lähes joka päivä metsässä. Yritän myös maksimoida vapaana olemisen, koska silloin Väinö saa touhuta mielensä mukaan eli yleensä haistella perinpohjaisesti jotain kohtaa ja väliin saada ihania russelihepuleita. Väinöllä on myös mielenkiintoinen tapa saada "ei lujaa, mutta täysillä" -spurtteja aina uusilla poluilla. Polut ovat vähän kuin kilparatoja tuolle pienelle. Harvemmin Väinö juoksee muualla kuin polulla, lienee huomannut, että poluilla ylimääräisiä esteitä on vähemmän (ja muutkin koirat kävelevät polkuja pitkin).

torstai 5. elokuuta 2010

Hajuerottelukurssi

Eilen jätimme agin hetkeksi väliin ja aloitimme hajuerottelukurssin. Kurssin tarkoituksena on siis opettaa koira ilmaisemaan tiettyä hajua esim. kanttarelleja. Väinölle tuo nenänkäyttö on mieleistä, joten mikä sopisikaan paremmin. Ensimmäisellä kerralla treenattiin vain naksuttimen käyttöä ja vahvistettiin haluttua ilmaisutapaa. Ensimmäiseksi ajattelin opettaa Väinön nököttämään nenä kiinni kohteessa, mutta kun miettii metsää ja tuollaista 30cm säkäkorkeudella varustettua koiraa nököttämässä vain jossain on yhtälö aika hankala. Päätin sitten opettaa Väinön haukahtamaan kun oikea kohde löytyy. En ole aiemmin opettanut Väinöä haukkumaan käskystä, mutta nakkien voimalla Väinö oppi sen helposti. Nyt viikon aikana tulisi vahvistaa käsky varmaksi, jotta ensi kerralla on hyvä jatkaa eteenpäin. Vähän kyllä mietityttää rupeaako Väinö nyt käskyttämään haukkumalla kun haluaa äksöniä elämäänsä..

tiistai 3. elokuuta 2010

Eläinlääkärissä

Käytiin eilen Väinön ja Jonnan&Janen kanssa eläinlääkärissä hakemassa vähän testituloksia. Molemmilta koirilta otettiin nimittäin PLL-testi linssiluksaation varalta. Väinöä kiusattiin vielä enemmän ja otettiin PLL-testin lisäksi rabiesvasta-ainetesti ja vielä uusittiin rokotukset. Huomasin nimittäin mejäkoeilmoa täyttäessä, että Väinön rokotukset vanhenevat ensi kuussa juuri ennen mahdollista koetta. Noh, nyt asia on poissa päiväjärjestyksestä. Tänään postitan PLL-testitikut ja toivottavasti tulokset tulevat pian. Eilen ilmoitin Väinön myös joukkosilmätarkastukseen mahdollisesti tulevan morsiammen takia. Siitä lisää sitten myöhemmin. :)

maanantai 2. elokuuta 2010

Huokailuja ja luonnetesti

Mitä tekee pieni hauvavauva, kun aamulla tullaan aamupissin jälkeen sisälle ja koira tietää, että mä oon lähdössä töihin? Huokaa syvään ja näyttää surkeelta. Tällasta meillä siis tänä aamuna. Vekaralla alkaa oleen jo vähän turhan inhimillisiä piirteitä. :)

Mutta siis takaisin lauantaiseen luonnetestiin. Meidän osalta ei mennyt ihan putkeen ja pisteet jäi sen verran alhaisiksi, että uusimaan päästään jos halutaan. Toisaalta en taida jaksaa sitä tehdä, koska hermot oli kuitenkin kunnossa ja täysin normaali koira tuo vekara on. Seuraavana kokeesta saadut pisteet:

- Toimintakyky -2 riittämätön (pisteet -30), Väinö yritti kokoajan saada multa apuja ja ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Tähän tulee varmuutta kunhan saa lisää elämänkokemusta ja ikää.

- Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (pisteet 1)

- Puolustushalu +1 pieni (pisteet 1), Väinöllä oli kova yritys puolustaa, mutta ei oikein tiennyt mitä tehdä.

- Taisteluhalu -1 pieni (pisteet -10), Väinö ei ole oikein ikinä ollut kiinnostunut leikkimään leluilla ja ei nytkään suuremmin innostunut. Vaatii yleensä todella innostuneen mielialan, että näin tapahtuu. Tätä tarvii siis treenata, koska vaikuttaa kuulemma kaikkeen toimintaan.

- Hermorakenne +1 hieman rauhaton (pisteet 35), hermot on kuulemma kunnossa ja hyvä harrastuskoira on.

- Temperamentti +3 vilkas (pisteet 45), normaali Väinö siis. :)

- Kovuus -2 pehmeä (pisteet -16), Väinö ei osannut palautua ikävien kokemusten jälkeen vaan ne jäivät liian vahvasti mieleen. Edes omalla avullani ei saatu koiraa rohkaistumaan. Ohjaajan ja koiran välistä suhdetta pitäisi vahvistaa ja ohjaajan tulisi oppia tukemaan koiraa.

- Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (pisteet 45), Väinö ei osaa uskoa ihmisistä pahaa, ei vaikka he ovat juuri käyttäytyneet uhkaavasti.

- Laukauspelottomuus +++ laukausvarma, tätä ollaan testattu aiemminkin ja Väinö jää vain kuuntelemaan ja tarkkailemaan.

Kokonaispistemäärä siis 71 pistettä, kun hyväksyttyyn tulokseen vaaditaan 75 pistettä. Tuota pehmeyttä osasinkin hieman epäillä, vaikka koira osaa olla kovapäinen. Nyt opetellaan yhdessätoimimisen iloja ja elellään normaalia koiran elämää. Agitykiksi Väinöstä kuulemma varmasti on, joten sitä siis treenataan. :)