tiistai 29. lokakuuta 2013

Sataa sataa ropisee..

..mutta meitä ei haittaa, kun on kunnon sadetakit. Oranssi on Hurtan ja sininen Kusse&Kutta. Kussakutta istuu Väiskille paremmin ja suojaa osaksi massua, mutta pimeellä tuo Hurtta on heijastimineen hyvä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Minäkö lihonut?

The big mama sanoi Väinön näyttävän lihonneelta. Oli pakko punnita ja onhan tuo 400g pitkäaikaispainoa painavampi. Nyt loppui Väinön syö niin paljon kuin jaksat -dieetti ja täytyy oikeasti katsoa paljonko sitä nappulaa pojalle antaa.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Raato

Tätä Väinö yleensä puuhailee aamuisin odottaessaan lenkitystä.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikonlopputunnelmia

Viikonloppuna käytiin testaamassa Väinölle ihmisjälkeä. Vanhana verijäljikonkarina luulin, että Väinöllä olisi ongelmia tajuta mitä siinä halutaan, mutta taas olin väärässä. K lähti edeltä metsään piiloon ja jätti piponsa matkalle haisteltavaksi. Väinön kanssa startattiin vähän myöhemmin ja juuri siinä kohtaa missä pipo oli puussa oli aivan ihastuttavat pissat, joita Väinö analysoi pitkään. Kun analyysi oli valmis, annoin Väinölle pipon nuuhkittavaksi ja sitten poika vain pisti kuonon maahan lähti menemään. Ei mitään ihmetystä mitä tässä tehdään tai ketä etsitään, Väinö oli aivan tulessa. Täytyy treenauttaa tätä useamminkin ja voisi testata myös jollain koiralla. ;)

torstai 10. lokakuuta 2013

Videoita

Eka vähän vanhempaa pentusöpöyttä:



Väinön hieno tapa viimeistellä kongin tyhjennys on nuolemisen jälkeen heitellä sitä kunnes ruuat tulevat ulos (videolla kuvaaja oli hidas ja kongi oli jo lähes tyhjä):



Hihnan toinen pää

Tämä blogi on Väinön kuulumisten tiedotuskanava, mutta Katariinan haastettua mut kirjoittelemaan itsestäni ja koiraharrastuksesta, niin sallittakoot nyt tämä postauspoikkeus. Ei kyllä tule tavaksi, jatkossa vain Väinö-uutisia. :)


1. Aiotko pitäytyä nykyisessä rodussasi hamaan loppuun vai onko tulevaisuudessa mahdollista, että ottaisit jonkun muun rotuisen otuksen? Minkä?


Jos mulla ois luottoa ajan-, isomman auton ja mielenkiinnon riittävyyteen niin voisin harkita jotain bordercollien tapaista, mutta pienemmässä koossa. Joku hieman miellyttämisen haluisempi rotu mietityttää aina välillä. ;)

2. Jos saisin sen suuren kunnian, että pääsisit valitsemaan jonkun mun koirista ittelles, niin kuka se olis ja miksi?

Voisin ottaa Eddien nukkumaan meille. Ei kyllä pääsis sänkyyn öiksi.

3. Jos voisit rakentaa laboratoriossa ittelles täydellisen koiran, niin millanen se olis ulkomuodoltaan ja luonteeltaan?

Tykkään Väinön koosta, vois olla ehkä vähän enemmän turkkia, mut kuitenkin edelleen tosi helppohoitoinen. Luonne ois sopivan itsenäinen, mutta koiraa kiinnostaisi tehdä munkin kanssa yhdessä asioita.

4. Miten päädyit koirasi kutsumanimeen?

Väinö oli sopivan vanhahtava ja mätsää mun nimeeni. ;)

5. Kuinka paljon tykkäät voitaa koirasi kanssa esim. kilpailuja/näyttelyjä? Kuinka paljon vastaavasti harmittaa, jos sijoitusta ei tulekaan olleskaan?

Ei Väinön pokaalirivistön ihailu päivittäin ole harmittanut yhtään. Toisaalta, tärkeintä on koiran käytös jokapäiväisessä elämässä, ei sen pärjääminen kilpailutilanteessa.

6. Milloin koirasi on totaalisesti nolannut sinut? Tai jos näin ei ole käynyt, niin onko sulla jotain kauhu skenaariota mielessäs, jonka vaan odotat tapahtuvaks?

Jossain koiranäyttelyssä osallistuttiin namien syöntikisaan, niin Väinö ei syönytkään yhtään namia. En kyllä muista valmistajaa enää, mutta pakko niiden olla pahoja kun ei kelvannut. :D Väinö on myös nostanut jalkaa toisten kodissa ja siitä en ole yhtään ilahtunut.

7. Mitä et pysty ymmärtämään muiden ihmisten koiranpidossa?

Jokainen tallaa tyylillään, mutta koirien pitäis saada olla koiria metsälenkkeineen.

8. Millaisia blogeja tykkäät lukea? Vai katteletko vaan kuvat?

Seurailen vähän kaikenlaisia blogeja. Kuvista tykkään tosi paljon, koska ne kertoo yleensä paljon enemmän kuin sanat.

9. Oleko ikinä harkinnut kasvattajaksi ryhtymistä?

Aina väliin mietin, mutta en tiedä uskaltaisinko ottaa sitä vastuuta pentusista. Eikä mulla oo narttuakaan, joten kovin aktiivista ei tämä mun mietintä ole.

10. Jos tietäisit menestyväsi, lopettaisitko nykyisen työsi ja aloittaisit jonkun oman firman koirien kanssa työskentelyyn liittyen? Minkä?

Voisin välillä vaihtaa työn sellaiseen, ettei Väinön tarvis olla päivät yksin kotona. Parasta ois voittaa lotossa, niin ei tarvis tehdä töitä ollenkaan. ;)

11. Jos et voisi omistaa koiraa, niin ottaisitko jonkun muun lemmikin?

Ehkä akvaario tai joku gekon tapainen.

tiistai 8. lokakuuta 2013

perjantai 4. lokakuuta 2013

Syysterveiset

Viimeiset tilaisuudet nauttia auringon lämmöstä ja Väinö kyllä ottaa ilon irti.


Hihnan toinen pää on yrittänyt aktiivisesti saada Väinölle omaa pikkusiskoa, mutta homma on osoittautunut hyvinkin haasteelliseksi. Ehkä se vielä joku päivä onnistuu. :)